Mistä aloittaisin?
Siitä missä olen nyt? Siitä mitä muistan ja mistä kaikki lähti liikkeelle? Vai kaiken välistä?
Ehkä tästä kaikesta on tulossa iloinen..ja toisinaan surullinen…kaikenkattava sekametelisoppa, jossa kuvaan oman elämän käänteitä poimien matkan varrelta eteen tulleita ajatuksia, kokemuksia ja selviytymisiä.
Ja miksi sitten kirjoittaisin? Ehkä eniten itselleni, saadakseni kaiken sisälle pakkautuneen purettua jonnekin näkyväksi. Mutta parasta ja kiitollista tässä olisi myös se, jos joku samoja kokemuksia kohdannut voisi saada tästä itselleen jotain: lohtua, vertaistukea, naurua, kyyneleitä. Mitä vaan.
Jospa kuitenkin aloittaisin aluksi siitä kuka olen ja miksi istun nyt tässä, koneen ääressä.
48 vuotiaaksi oli ehdittävä, että uskallan aloittaa mielessä jo vuosien ajan hautuneen haaveen: kirjoittamisen. Niin, haaveen. Runoja olen kirjoittanut pöytälaatikkoon jo pidempään, myös teinivuosina. Mutta tällainen tekstin tuottaminen on ollut vain haaveena mielessä.
Olen avioeronnut, uudesta suhteesta eronnut, nykyisin onnellisessa suhteessa elävä.
Olen äiti jo aikuistuville lapsilleni, aarteista rakkaimmilleni.
Olen isän menettänyt,isää ikävöivä, ikuinen isin tyttö.
Olen työttömyyden läpikäynyt, uuden ammatin itselleen hankkinut ja siinä samalla sisäisen äänen omasta kutsumuksesta kuullut nykyinen lähihoitaja.
Olen täysillä eläjä, joka on uskaltanut ottaa irtiottoja turvallisiksi muodostuneista piireistä. Muuttanut paikkakunnalta toiselle. Aloittanut kaiken alusta.
Olen moneen otteeseen maasta noussut, itsensä kasaan kasannut ja jälleen elämään löytänyt.
Olen haaveilija, hetkessä menijä.
Olen ajatukset ja kokemukset runoiksi kirjoittaja.
Olen omasta huonosta itsetunnosta ajoittain edelleen parantuva.
Olen herkkä, mutta samaan aikaan vahva nainen.
Ja ennen kaikkea olen rakkaudesta eläjä. Itsensä rakastamista opetteleva, siinä jo pidemmälle suoriutunut.
Rakastan, suuresti. Toisinaan jopa niin, että se sattuu…aivan kuten Tuure Kilpeläisen laulussakin lauletaan.
Tämä blogi on omistettu kaikille joiden polut on olleet mutkikkaita, kivikkoisia ja kuitenkin elämän näköiset. Matkaa on takana ja edessä…sitä emme me kukaan tiedä kuinka pitkään vielä.
