Tätä tekstiä olen työstänyt palasissa. Se käsittää otsikon aiheet eri perspektiiveistä. Kehollisesta kipuilusta myös henkiselle puolelle. Ei helppo aihe ollenkaan.
Aloitan siitä kehollisesta puolesta, jota moni, erityisesti nainen, kantaa mukanaan.
En muista aikaa jolloin olisin ollut täysin tyytyväinen itseeni. Omaan kehooni. Niin. Aika kamalaa, surullistakin
Muistot johtaa aina ala-asteen viimeisiin vuosiin, kun seurasin tarkalla silmällä vanhempien tyttöjen ulkonäköä, pukeutumista, hoikkuutta, kauneutta ja, tietysti, myös sitä kuinka pojat alkoivat olla heistä kiinnostuneita jo juuri ennen yläastetta.
Ja kaikki nämä vuodet ovat menneet ja edelleen katson itseäni arvostellen ja toisinaan jopa inhoten. Ja miksi? Hyvä kysymys!! Herkkyys, ujous ja huono itsetunto ovat varmasti suuria tekijöitä tässä.
Ja miksi ihmeessä tämä aihe on edelleen, tänä päivänä, niin valtaapitävä minun tai muidenkaan elämässä?!
Koska kun tarkemmin ajattelen asiaa, niin sanoisinko koskaan toiselle niitä sanoja mitä itselleni sanon. En. En koskaan.
Suuri oppimisen ja kasvamisen paikka on tässä: “Anna nyt hyvä nainen itsesi olla juuri sitä mitä olet. Sinä oikeasti olet hyvä juuri näin!”.
Miten paljon energiaa säästyisi itseltä, kun jättäisi tämän pahapuheen itseään kohtaan. Miten paljon pahaa mieltä säästyisi, kun näkisi itsensä toisenlaisessa…oikeassa valossa. Arvostavassa valossa. En ole täydellinen. Mutta kuka on.
Kuka ja mikä määrittää mikä on täydellinen? Kauneutta on kaikki. Onhan täydellistä jokainen sellaisena kuin on. Helppoa ajatella muista, mutta itseä kohtaan oppimisen paikka.
Kuitenkin muistan, miten joskus nuorena sanoin “Vanhempana toivon, että elämä näkyy kasvoiltani naururyppyinä!”. Ja kyllä, niinhän se näkyy.
Kyllä: minäkin olen saanut kuulla olevani kaunis ja juuri hyvä näin. Olen kuullut sen useita, useita kertoja. Silti ja huolimatta kaikista kauniista ja imartelevista sanoista mittaan itseäni jopa ilman peiliä. “Vartalotunnulla” eli sillä miltä minusta omassa kehossa tuntuu.
Tänä päivänä, ollessani 48 vuotias, tiedostan kyllä, että olen juuri hyvä näin. Korvien sisäinen kello kuitenkin kilkattaa toisinaan: voisin olla paljon parempi, hoikempi, hehkuvampi, vaikka ja mitä.
Tiedän, että moni nainen kamppailee ja tuskailee tämän saman aiheen ympärillä. Kipeästi. Iästä huolimatta ja vaihtelevalla vakavuudella.
Seuraan mielenkiinnolla ja jo mielihyvällä koko ajan enemmän korostuvaa kehopositiivista keskustelua, erityisesti somen puolella. Suunta on hyvä, mutta toivon, että kehitys jatkuu terveellä tavalla: ilman painostusta, korostaen sitä, että olemme jokainen yksilöitä omissa kehoissamme ja elämissämme.
Seuraavaksi haluan kirjoittaa kaikenlaisesta itsensä arvostamisesta ja itse kunnioituksesta.
Se itsensä hyväksyminen ei tule ulkopuolelta, se tulee itsestä. Huonommuuden tunne katoaa jossain vaiheessa. On oivallettava asioita, paljolti itse omasta itsestä, jotta hyväksyy itsensä juuri sellaisena kun on. Minusta ei ole väärin, että kohottaa itseä toisten antamilla kehuilla: kyllähän ne kannustavat ja kehuvat sanat nostaa itsetuntoa, se on luonnollista. Mutta se kaikkein tärkein on ja istuu meissä itsessä. Itseluottamus, itsekunnioitus ja “itserakkaus” tuntuu niin, että kulkee terveellä tavalla eteenpäin selkä suorassa ja lamaantumatta.
Tuskin löytyy sellaista ihmistä maailmassa, joka ei jossain vaiheessa olisi miettinyt omaa itseään ja kyseenalaistanut monet seikat: työminän, äitiyden, ystävänä olemisen. Eri asia onkin sitten se, jääkö kiinni niihin ajatuksiin vai pääseekö niistä irti ja menee eteenpäin. Harmaiden pilvien osuessa kohdalle, on myös pakkoravisteltava itsensä niistä irti. Muutoin ne vievät mennessään ja pysyt myrskyn keskellä mittaamattoman ajan.
Sitten se, kuinka paljon voi antaa toisen ihmisen vaikuttaa omaan olemiseen ja ajatuksiin..
Muistan miten minulle sanottiin avioeron lähestyessä, etten tulisi selviytymään, etten pärjäisi. Muistan sen tunteen kuinka lamaannuin.En ollut uskoa enää itsekään, että voisin selviytyä. Mutta erityisesti muistan sen tunteen kuinka sisuunnuin: minä selviäisin. Jollain tavalla ja joillakin keinoin.
Ja niin tein. Sen työn olen tehnyt yksin, mutta myös muiden ihmisten tuella. Olen saavuttanut monta etappia. Löytänyt itsestäni uudelleen ne asiat, jotka on minua itseä. Ne asiat, jotka kadotin. Elämä vei ja muutti minua, kunnes oli aika palata takaisin…kuin kotiin omaan itseeni..
On ihan totta, kun sanotaan, että avioero on eräänlainen viiden vuoden kuolema. Kyllä. Niin on. Koko prosessi ja pitkän liiton taakse jättäminen, asioiden läpikäyminen ottaa oman aikansa ja menee etappeina eteenpäin. Joskus taaksekin päin. Ja olen ylpeä siitä, että olen sen kaiken työn itseni kanssa tehnyt. Käännellyt asiat monelta eri kantilta. Itkenyt ja murtunut. Kaikki on tapahtunut kuten on pitänytkin. Kaikki haavat kuitenkin arpeutuu. Toiset arvet häipyy pois ajan kanssa kokonaan, toiset jäävät muistuttamaan olemassaolostaan. Mutta ne eivät enää kipuile samoin, kuten ennen.
Olen luottanut paljon siihen, että elämä kantaa. Minulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Ja voi jestas, se luottamus on ollut kateissa niin monet kerrat, kaiken tuskan, kivun ja kyynelten alla en ole jokaisessa hetkessä jaksanut uskoa ja luottaa. Niin monet kerrat olen kysynyt elämältä “Eikö mikään riitä? Enkö ole jo kärsinyt tarpeeksi? Enkö ole mennyt rikki jo tarpeeksi monta kertaa?”.
Vierelle olen kaivannut niitä ihmisiä, joiden kanssa voin olla täysin oma itseni. Olla hiljaa, puhua silloin, kun siihen olen ollut valmis, välillä irrottautua pois kaikesta. On ollut hetkiä jolloin yksinäisyys on ollut valtavaa ja paniikki on vienyt mennessään: mihin kuulun, mihin menen? On pitänyt oppia olemaan yksin. Nykyään rakastan myös niitä hetkiä, että olen yksin, vain omassa seurassa. Ne hetket hiljentää ja laittaa asioita myös järjestykseen. On hyvä osata olla yksin, omissa ajatuksissa.
Tässä olen. Edelleen: hengitän, elän ja rakastan. Olen elossa. Rakastan. Rakastan niin montaa ihmistä ja toivon ja luulen, että heistä jokainen myös tietää sen. Luotettava on, että jotkut ihmiset ovat ja pysyvät.
Loppuun asti.
Ja vielä senkin jälkeen.
Lisää kommentti
Kommentit