Aika ajoin saan kysymyksiä ja kommentteja eri väyliä pitkin
“Miten sä voit olla taas kipeänä?”
“Kyllä sulla kans noita tauteja riittää!”
“Miten sä voit olla taas kipeänä!”
Oijoi. Ja voivoi.
Tämä on aihe, joka syö minua itseäni todella paljon. Tehnyt niin jo vuosikaudet.
Ja nyt nostan sen punaisen vaatteen, joka tuntuu kuohuttavan yleisesti edelleen aivan liikaa. Miksi näin teen? Ihan siksi, että en enää jaksa olla hiljaa. Haluan myös kertoa omalta kohdaltani omat kokemukseni.
Sisäilma ja siitä sairastuminen. Siihen päälle lyötynä valtava määrä stressiä, huolta ja murhetta erinäisistä asioista, joita en ole tilannut elämääni yhdeltäkään “ostoskanavalta”.
Oma tarina sisäilman kanssa taisteluun alkaa jo lapsuuden ajoilta, kun muutettiin perheen kanssa Helsingistä Keski-Suomeen asumaan. Isovanhempien vanha puurakennus ja sen ympäristö olivat mitä ihanin paikka elää lapsuusaika aina isän kuolemaan asti. Vaan sitten osoittautuikin, että tuo talo olikin muuta kuin terve. Se on tullut ilmi vasta paljon myöhemmin.
Eipä se elämä terveitä opiskelu- eikä työpaikkojakaan ole tarjottimella tuonut eteen. En osaa enää edes ihmetellä. Olen vain totaalisen kyllästynyt siihen kuinka epäterveissä oloissa on pystyttävä olemaan.
Minusta ei olisi tullut edes lähihoitajaa ellen olisi pitänyt päätäni ja kieltäytynyt eroamasta koulusta sen tuomien sisäilmaoireiden takia. Opiskelin. Valtaosan etänä. Ja sain aivan mielettömän hyvät paperit. Siitä sitkeydestä olen ylpeä.
Työelämässä, kerta toisensa jälkeen, vastaan on tullut useita “sairaita” työtiloja. Altistumista on tullut kerta toisensa jälkeen. Monenlaiselle ja erilaisille oireiden aiheuttajille. Elimistö kuormittunut uudestaan ja uudestaan. Ja kun tämä on täysin eri asia, kuin toipua flunssasta.Se ei tule ja mene ohi, se istuu kehossa, on ja pysyy. Jokainen altistuminen jättää jälkensä elimistöön.
Kuumeilua, päänsärkyjä, puhjennut astma, iho-oireet, aivosumu, väsymys, alentunut vastustuskyky… Tätä ja monenlaista muuta on sisäilmasta sairastuminen. Oireet on yksilölliset.
Koko aihetta kummaksutaan edelleen paljon. Kyseenalaistetaan. Eikä ymmärretä. Syyt laitetaan oireilijan korvien väliin vieläkin liikaa, vaikka selvät tutkimustulokset on selvillä ja sairastuneita jo surullisen paljon.
Omatunto huutaa kovaa pois töistä ollessa. Lukuisat kerrat on kyseenalaistettu minun kykyä alalle tai ylipäätään työn tekemiselle. Se miten itse koen työn tekemisen, miten töitä teen ja kuinka paljon omasta selkärangastani annan, sen tiedän todellisuudessa vain minä. Siksi se sattuu todella paljon, kun saan kysymyksiä ja kommentteja. Se on loukkaavaa, aiheuttaa pahaa mieltä eikä varsinkaan auta tilannetta.
Onni on kohdata niitä harvoja ihmisiä, jotka ymmärtää työkavereissa ja työnantajana.
Aiemmin en uskaltanut sanoa mitään. Pysyin hiljaa, koska en kyennyt avaamaan suutani ja kakaisemaan asioita ulos. Syyllistin itseäni paljon enemmän mitä nykyisin. En uskaltanut pitää puoliani. Nyt uskallan jo paremmin. Siksi kirjoitan tästäkin aiheesta.
Ne päivät, kun tunnen itseni todella terveeksi, olen energinen ja voin kaikin puolin todella hyvin…niinä päivinä tunnen olevani oikealla tavalla elossa. Nautin elämästä ja olostani täysin. Tunne-eläjänä se on aivan mahtava tunne. Se tuntuu joka solussa. Olen onnellinen jokaisesta tuollaisesta päivästä.
Lisää kommentti
Kommentit