Tänä aamuna avasin silmät kuin pidemmästä unesta heränneenä. Sellasesta pitkästä unesta, joka on seilannut painajaisista hyviin ja edestakaisin. Kuin sumuisissa päivissä ja tonnin painoisin kengin kulkeneena heräsin hirmu hyvissä fiiliksissä. Tänään avasin silmät sellaisen unen jälkeen,joka oli vienyt mennessään painajaiset ja levottomuudet.
Sydän täynnä kiitollisuutta. Se tunne on ollut pitkään kateissa ja tänä aamuna se tuntui enemmän kuin hyvältä. Mikä kepeys ja rauha, luottamus siitä, että asioilla on juuri oikea aika ja paikka.
Tiedätkö sen tunteen, kun susta tuntuu, että on tapahtunut tarpeeksi sellaista, joka on painanut sut alas ja aiheuttanut kuristavan tunteen kurkussa? Ja sitten, kun se ote antaa periksi. Enough is eneough! Olet halunnut päästä irti siitä tuskaisesta tunteesta, mutta se ei vaan mene pois. Olet odottanut vapautta hengittää. Mun elämää on varjostanut menneisyys ja sen tuomat murheet ihan viime hetkiin asti. Olen myllännyt sitä kaikkea läpi, kuin likapyykkikoria löytämättä sitä kadonnutta paria sukalle.
Varsin hyvin olen samaan aikaan tiennyt sen, ettei menneisyyden murehtiminen auta. Mutta on myös aivan selvää, että ellei sitä käy läpi, ei ole valmis myöskään menemään eteenpäin. Ihan kaikkea en voi pakata arkkuun, sinetöidä sitä ja haudata maahan, osa siitä kulkee aina mukana, mutta voin antaa sen olla muisto ennemmin kuin raskas kivi nilkassa. Taitolaji se on omansa sitten taiteilla tasapainon kanssa, joka pitää jalat maassa eikä anna menneisyydestä kantautuvien äänien häiriköidä elämää liiaksi. Hiljaiseksi sitä ei täysin saa, mutta äänenvaimenninta osaa jo käyttää.
Paljon olen miettinyt myös sitä, että mitä omalta elämältä haluan tänä päivänä. Ihan kaikki samat asiat ei enää tunnu hyviltä, jotka toi onnea ja iloa joskus silloin.
Tässä samalla, kun omat lapset kasvaa aikuisiksi ihan hurjalla vauhdilla, hätkähdin tähän nykypäivän jäätävään vauhtiin ja ulkopuolelta tuleviin paineisiin. En yhtään ihmettele miksi nuoret kokee tänä päivänä niin paljon paineita. Pitäisi olla sitä ja tätä. Sun pitäis olla sellanen ja tällänen. Some työntää maailmaan koko ajan “ohjeita” siitä, että minkälainen pitäisi olla ja millaisia piirteitä pitäisi olla henkisesti sekä fyysisesti. Äkkiä siinä rytmissä aikuinenkin saa itselleen paineita, saati sitten nuori, joka ei vielä muutenkaan ole tietoinen omista selkeistä suuntaviivoista. Nopeasti eksyy pois omilta raiteilta kuuntelemalla ulkopuolelta tulevia ohjeita ja neuvoja. Vaatii suurta rohkeutta kuunnella ihan totuudella omaa sisäistä itseä. Puhuuko sun sydän yhteiskunnan luomalla äänellä vai onko se ihan todella sun oma unelma?
Paljon olen myös miettinyt mun herkkyyttä ja tunteilla elämistä. Miettinyt, että olisko helpompaa vaan olla joku “reikäpää” vailla tunnesuhtautumista asioihin. EI. En haluaisi vaihtaa mun herkkyyttä mihinkään. Elän ja tunnen asioita vahvasti. Aistin ja näen kaukaa asioita. Omassa työssä otan tunteet vain positiivisena asiana, tunteiden kanssa on helpompi samaistua asioihin ja tilanteisiin.
Joskus minulle sanottiin, että kaikki on annettava aina anteeksi. Joskus uskoin siihen vahvasti, että niin todella täytyy tehdä. Ihan rehellisesti sanottuna: en enää usko olevan niin. Kun on tapahtunut sellaisia asioita, jotka on rikkonut rajat täysin, niin ei, en voi antaa kaikkea anteeksi. Mitä voin tehdä? Voin silti elää katkeroitumatta, omia rajoja kunnioittaen. Kellään ei ole oikeutta talloa sun rajojen yli.
Tämä elämä on liian lyhyt elettäväksi ilman tunteita. Kaikki vaiheet on enemmän tunteiden kera. Yhdessä päivässä voin tuntea koko kirjon tunteita. C’est la vie!!
Onnekseni olen kohdannut elämäni aikana monta sellaista ihmistä, joilla on ollut mun elämään suuri merkitys. Heillä on suuri merkitys sille mitä nyt olen. Joidenkin vuoksi olen ollut hajalla, kuin tuhansiin palasiin rikkoutunut kristallipallo. Toiset on opettaneet iloa ja kepeyttä.
Toisilla on ollut sanattoman suuri vaikutus mun vahvana pysymiseen. Olen teille sanattoman kiitollinen <3. Tiedätte kyllä..kuljette mun sydämessä aina.
Kun elämä on ottanut oman aikansa avioeron ja yhden parisuhteen kariutumisen jälkeen, niistä toipuminen ja elämän rakentaminen uudelleen, uusilla rakennuspalikoilla.. Nyt on tullut aika erottaa mennyt nykyisyydestä. Vihdoin….vihdoin on syvä tunne siitä, että voin olla tässä ja nyt. Olla se mitä olen omana itsenä, olla avoin tämänhetkiselle. Olen maksanut kovan hinnan. Nyt on aika olla auki tälle mitä on. Osaan vetää rajoja, itseni huomioiden. Armollisuutta opettelen vielä.
Parisuhde, joka jouluna sinetöitiin yhdessä sormuksin, on näyttänyt minulle millaista on olla ihmisen kanssa, joka kuulee, näkee ja ymmärtää minut sellaisena kuin oikeasti olen ja antaa minun olla.
Olisin voinut elää elämäni yksin, jos elämä ei olisi saattanut meitä yhteen. Mieluummin yksin, kuin parisuhteessa, jossa jäät varjoon ja luovut omista rajoista. Olisin tosiaan voinut rakentaa elämäni myös yksin.
Toisin kävi ja siitä kiitollisuudesta sydän on pakahtua, sillä itsestäänselvyys se ei ole.
Tässä vuoden ensimmäisten päivien aikana on vahvistunut tunne siitä, että tämä vuosi tulee tuomaan paljon hyviä tuulia tullessaan. Rakkautta perheessä, ystävyyttä, hienoja kokemuksia, terveyttä, onnistumisia. Näin tunnen, haluan uskoa ja pitää kiinni tästä tunteesta mieluummin, vaikka vasta eilissäpäivin hetkellisesti horjutti ja meinasi vetää synkäksi. En antanut sille valtaa ja se tuki, jota sain oli niin vahvistavaa, että ymmärsin jälleen olevani kuultu, ymmärretty ja rakastettu.
Tällä tekstillä haluan kannustaa myös sua uskomaan parempaan. Me rämmitään täällä välillä raskaassa suossa, mutta “so what”! Sit noustaan ylös ja jatketaan. Aina tulee myös se vahvempi päivä!!
Pidetään itsestämme huolta, niin voidaan silloin huolehtia myös toisista. Pidetään kiinni myös omista rajoista. Sä oot sun elämän tärkein ihminen. Sä pystyt niin paljon enempäänkin mitä et edes ymmärrä.
You’ve got the balls!! Anna mennä!! Tervetuloa tämä elämä tässä ja nyt!
Lisää kommentti
Kommentit